Ohjelmaa virkistyspäivään - musiikkia ja yhteishengen kohotusta



Virkistyspäivän ohjelman suunnittelu voi olla joskus työn ja tuskan takana. Ohjelman pitäisi olla yhteishenkeä nostattavaa ja mielellään myös liiketoiminnan kannalta hyödyllistä.


Miten voisit onnistua yhdistämään nämä kaksi asiaa siten, että kaikilla on hauskaa, mutta päivän jälkeen käteen jää muutakin kuin vain pullonkorkkeja?


Esittelen tässä blogissa hauskan ja ainutlaatuisen idean virkistyspäivän ohjelmaksi, jossa:

  • pääsette kokemaan elämyksen, jota todennäköisesti kukaan teistä ei ole ennen kokenut

  • saatte viettää hauskan päivän luoden yhdessä uutta

  • opitte tuntemaan toisenne paremmin

  • voitte linkittää hauskan tekemisen liiketoiminnalliseen teemaan luovalla ja innostavalla tavalla

  • bonuksena voin taata, että tästä päivästä ei hauskuus ja ilo jää uupumaan 😊


Luvassa ei ole keilauskisan tai yhteisen Tallinnan matkan esittely, vaan aion esitellä aidosti uudenlaisen ohjelmaidean, jota ei itse tule ajatelleeksi.


Virkistyspäivä musiikin, tiimityön ja hauskanpidon merkeissä


Musiikki on asia, joka yhdistää kaikkia ihmisiä ja nostattaa pintaan tunteita. Siksi olemme kehittäneet virkistyspäivän ohjelman, jossa yhdistyvät musiikki, tiimityö ja hauskanpito.


Konseptin nimi on Strategiabiisi®, jossa yritykselle tai tiimille tehdään oma biisi heille tärkeästä teemasta musiikkialan ammattilaisten, eli meidän, johdolla.


Biisin punainen lanka voi olla johdettu esimerkiksi yrityksen strategiasta tai visiosta. Näin yhteiseen tekemiseen saadaan tuotua mukaan liiketoiminnallinen näkökulma ilman, että se tuntuu epäluontevalta tai pakotetulta.


Annan kirjoituksen edetessä muutaman aihe-esimerkin, joista olemme tehneet biisejä asiakkaidemme kanssa.


Miten virkistyspäivän ohjelma rakentuu Strategiabiisin® kanssa?


Ohjelman rakenne on hyvin yksinkertainen ja olemme tehneet sen mahdollisimman vaivattomaksi asiakkaillemme. Käyn läpi koko ohjelman aina siitä, mitä tapahtuu ennen virkistyspäivää, sen aikana ja mitä sen jälkeen.


Ennen virkistyspäivää


Ennen virkistyspäivän alkua, on tärkeää, että kappaleelle ja päivälle on valittu hyvä teema. Suosittelemme, että teema on sellainen, jonka käsittely hyödyttää koko porukkaa.


Eräs asiakkaamme valitsi teemaksi "myynnin voimabiisin", jolloin johdimme biisin sanoman heidän myyntistrategiasta. Nyt asiakkaamme käyttää yhdessä luotua biisiä sisäisissä palavereissa hengen nostattajana. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten virkistyspäivän ohjelman hyödyt saadaan vietyä myös arkeen.


Ennen varsinaista ohjelmaa on järkevää myös valita musiikkigenre kappaleelle. Teemme ennen tilaisuutta valmiin biisipohjan, jonka päälle nauhoitamme virkistyspäivänä kirjoitetun kappaleen.


Autamme tarvittaessa asiakkaitamme keksimään hyvän teeman sekä valitsemaan sopivan genren, jotta Strategiabiisistä® tulee mahdollisimman hyvä.


Virkistyspäivän aikana


Suosittelemme, että päivään varataan aikaa vähintään 4 tuntia, mutta mielellään 6 tuntia. Biisi rakennetaan valmiiksi tehokkaan ryhmätyöskentelymetodin avulla, jolloin jokainen pääsee osallistumaan biisintekoon haluamallaan panoksella.


Päivä etenee näin:

  1. Virkistyspäivän osallistujat saapuvat Jiffel Music Oy:n upeisiin studiotiloihin Espooseen

  2. Päivän aloitus, ohjeet sekä alustus musiikinteon prosessiin

  3. Kappaleen punaisen langan, kertosäkeen ja tärkeimmän koukun kirjoittaminen koko porukalla

  4. Säkeistöjen tarinan suunnittelu koko porukalla

  5. Jako pienryhmiin, joissa työstetään säkeistöjen osat valmiiksi

  6. Kokoontuminen yhteen ja kappaleen harjoittelu sekä viimeisten muutosten teko teksteihin

  7. Kappaleen äänittäminen, miksaus ja masterointi

  8. Tutustuminen studioon ja studiotoimintaan, jossa Suomen kärkiartistit (kuten Sunrise Avenue, Isac Elliot, Suvi Teräsniskä jne.) tekevät musiikkiaan

  9. Biisin kuuntelu yhteisesti, fiilistely sekä kuohuviinien kilistely

Katso video, jossa Strategiabiisin® päivä on kiteytetty alle minuutin pätkään:




Järjestämme yleensä myös ruokailut, välipalat sekä kahvit studiollemme ja nautimme näistä päivän ohjelman lomassa.


Virkistyspäivän jälkeen


Päivän päätteeksi asiakkaamme saavat valmiin kappaleen sähköpostiinsa .mp3-muodossa tai tarvittaessa voimme tehdä siitä cd-version.


Mikäli päivään on tilattu myös valokuvaus- tai videotaltiointi, toimitamme nämä materiaalit asiakkaalle sovitussa muodossa ja aikataulussa.


Valmis kappale on asiakkaan omaisuutta ja he voivat hyödyntää sitä haluamallaan tavalla joko sisäisessä tai julkisessa käytössä.


Kenelle tämä ohjelma sopii?


Strategiabiisi® toimii parhaiten 10-30 hengen porukoille. Mikäli teillä on isompi porukka, olkaa yhteydessä meihin niin räätälöimme päivän ohjelman teille sopivaksi.


Mistä aiheista biisejä voi tehdä?


Kuten aiemmin totesin, kappaleen teeman valinta on syytä tehdä huolella, jotta päivästä saadaan mahdollisimman paljon irti. Alla on pari esimerkkiä kappaleiden aiheista sekä teemoista.


Brändikappale: Teimme asiakkaallemme kappaleen heidän brändiuudistuksen yhteydessä. Kappaleen sanomaan nostettiin brändin uusia kulmia sekä vahvistettiin uutta markkinointinimeä.


Kulttuurikappale: Asiakkaamme oli uudistanut kulttuurikoodinsa ja teimme kappaleen pohjautuen heidän uuteen kulttuurikäsikirjaan. Kappaleeseen saatiin tiivistettyä kulttuurin tärkeimmät pointit ytimekkääseen ja menevään muotoon.


Uuden strategian kappale: Loimme asiakkaamme uudistetun strategian pohjalta biisin, joka kirkasti strategian tärkeimmät kohdat ytimekkääksi hittiralliksi.


Myynnin voimabiisi: Asiakkaamme halusi vahvistaa myyntitiimin henkeä ja teimme yhdessä kappaleen, joka puhkui täynnä intoa sekä tarmoa. Nyt asiakkaamme käyttää kappaletta sisäisissä palavereissa hengen nostattajana.


Biisin aihe voi olla johdettu mistä tahansa teemasta eikä sen välttämättä tarvitse liittyä suoraan liiketoimintaan. Kappale voi kertoa esimerkiksi tiimiläisistä, jolloin tavoitteena on biisin avulla oppia tuntemaan omat tiimiläiset paremmin.


Katso video, jossa asiakkaamme kertoo omin sanoin kokemuksiaan Strategiabiisistä®:




Miten Strategiabiisin® voi tilata?


Jos innostuit ideasta, suosittelen, että tutustut meidän valmiisiin paketteihin tältä sivulta. Voit myös lähettää meille sähköpostia ja vastaamme sinulle 24 tunnin kuluessa paitsi viikonloppuna vastaamme heti seuraavana maanantaina.


Toivottavasti sait tästä kirjoituksesta uuden raikkaan ja innostavan idean virkistyspäivän ohjelmaksi.


PS. Jos mieleesi jäi kysymyksiä, voit lukea vastauksia yleisimpiin kysymyksiin tältä sivulta.


Jaakko Innanen

Markkinointi ja myynti Jiffel Music Group

Lähetä meille viesti

Leirikatu 6, 02600 Espoo, Finland  |  040 775 10 61 |  info [at] strategiabiisi.fi
 
Strategiabiisi® – Copyright 2019 Jiffel Music Oy
Tietosuojaseloste
  • Jiffel | Facebook
  • Jiffel | YouTube
  • Jiffel | Instagram