Privaon
”Haimme uusia ideoita strategian työstöön. Biisin tekeminen toimi, päivä oli hyvin organisoitu & kaikki kiittivät. Suosittelen!”
Tomi Mikkonen
CEO
Privaon Oy
Finanssivalvonta
"Haimme työporukallemme virkistyspäivän ohjelmaa, joka vahvistaisi jo ennestään hyvää tiimihenkeämme, ja päädyimme Jiffeliin. Jukan erinomaisessa ohjauksessa saimme aikaiseksi biisin, joka aidosti kuulostaa upealta – moni meistä ei edes osaa laulaa! Päivän aikana teimme biisin sanat ja sovituksen. Lopuksi se nauhoitettiin aivan oikeassa studiossa. Hyvä fiilis ja hauskanpito päivän aikana kuuluu mukavasti biisissä. Meille jäi biisin lisäksi hyvät muistot."
Sonja Lohse
Finanssivalvonta
KL-Kuntahankinnat
"Jiffelin Jukalle suurenmoinen kiitos. Opimme paljon äänitysstudiomaailmasta, tekniikasta, artisteista Jukan miellyttävällä ja rauhallisella opastuksella sekä tekniikasta vastaavan kaverin tuella. Kuuden äänityskerran jälkeen yhteinen ponnistus kuulosti tältä uusien tuulten puhaltaessa. Oikeastaan tosi herkistävä tapahtuma."
Raili Hilakari
KL-Kuntahankinnat Oy:n vääpeli
Espoon Asunnot
"Toteutimme ikimuistoisen tyhy-päivän 21:lle hengelle Strategiabiisin muodossa. Kolmesta asiakaspalvelutiimistä koostuva työyhteisömme oli muutoshaasteiden edessä. Tulevaisuuden digitaaliset liiketoimintamallit aiheuttivat uudenlaisia työntekemisen odotuksia ja haasteita. Päivän alustuksessa käsittelimme näitä teemoja työnohjauksellisesti, jonka jälkeen jaoimme tiimin pienryhmiin työstämään asioita lyriikan teon muodossa.
Kirjoittamisprosessissa työntekijät joutuivat konkreettisesti puhaltamaan yhteen hiileen ja löytämään tuntemuksilleen sanoja, joista syntyi kappaleen lyriikka. Sisältöjen valmistumisen myötä uusi kappale harjoiteltiin yhdessä ja äänitettiin. Päivän lopuksi kuuntelimme yhdessä valmiin kappaleen ja ilmapiirissä oli urheilujuhlan tuntua. Yhdessä tekemiseen ja yhteistyöhön perustuva päivä sai ihmiset innostuneeksi ja hyvälle tuulelle, iästä ja sukupuolesta riippumatta."